Runo uuden alun odotuksesta , Jumalan vaikenemisesta itsessäni.
Yksin ei näytä siltä että osaisin elää
kuolen yrittämiseen.
En tiedä mitä etsin
odotan enkä tee mitään.
Vähä vähältä en osaa tehdä mitään
en osaa mitä osasin
en halua mitä halusin
en tiedä mitä tiesin
En voi, en saata mitä kevein ylityksin
näen kuilut, en kantavaa taivasta tavoita
ja maata jota pitkin kohti edetä.
Räjähdän takaperin, sisään
alkuun jonkun loppuun
Katoaa kaikki muu paitsi yksi;
yksin ei nätä siltä että voisin elää.
Koska saan nostaa kasvoni, kuinka kauan
vaiko lainkaan kunnes hajoaa tomuni, aukeaa mieleni
vakaumus varmuuteni,itseni ja sinuuteni
sinä minussa minä
En tee mitään kunnes saatan
odottaessa tunnen tukehtuvani epävarmuuden syövyttävään painoon
jokaiseen kysyvään lyöntiin
saanko koskaan?
Rakastaa itseäni kuin muita.
